SM-kisat tulee jälleen!

SM-2015_web

Polttopallokisat tulee jälleen. Tänä vuonna ensikertalaisilla on mahdollisuus tutustua hupisarjan avulla polttopallon vauhdikkaaseen maailmaan. Kilpasarjassa puolestaan kovimmat heittäjät tavoittelevat SM-mestaruustitteliä.

Tapahtumapaikkana on tänä vuonna Metropolia Ammattikorkeakoulun yksikkö Espoon Leppävaarassa, osoitteessa Vanha maantie 6, 02650 Espoo.

Tapahtuma aika puolestaan kesäkuun alussa lauantaina 6.6. Turnaus alkaa viimeistään klo 10.00 joten klo 9.00 jälkeen on hyvä olla paikalla.

Polttopallon säännöt käydään läpi turnauksen alussa, joten et tarvitse muuta kuin hauskaa mieltä, ketteryyttä ja kaverit mukaan.

Joukkueeseen voi osallistua 6-8 henkeä ja turnauksen hinta on 70e. Ilmoittautumaan pääsee tästä

Comments Off

Koulun henkilökuntien polttopallokisat päättyneet

Historian ensimmäiset koulun henkilökuntien polttopallokisat on saatu päätökseen. Yhteensä 26 iloista ja innokasta joukkuetta kokoontui Hämeenlinnaan Seminaarin koululle ottamaan mittaa väistelyn ja heittämisen vauhdikkaassa maailmassa. Hienosti onnistunut turnaus ja kaikin puolin mahtava henki teki päivästä elämyksen. Ensi vuonna uudestaan, vai mitä?

Top3

 

 

 

Comments Off

Kouluhenkilökuntien polttopallokisat!

mainos_db_web

Nyt on aika laitta kaikki boltsit liikkeelle! Luvassa hervottoman hauska polttopallotapahtuma, josta vauhtia ei puutu. Historian ensimmäiset koulun henkilökuntien SM-kisat järjestetään Seminaarin koululla Hämeenlinnassa 18.4.2015. Tarkemmat tiedot tapahtumasta löytyy täältä. Jos on jo innokas opettajatiimi kasassa ja haluatte varmistaa, että mahdutte mukaa niin ilmoittautuminen tapahtuu lomakkeen kautta.

Ja jos et tiedä mitä ihmettä on polttopallo, niin tutustu vaikka sääntöihin ja peli-ideaan video-opasteen avulla.

Facebook tapahtuma puolestaa löytyy alku- ja jälkipeleineen… no sieltä Facebookista.

 

Comments Off

Polttopallon SM-turnauksen tulokset

Polttopallon SM-mestaruuden vuonna 2014 vei Honesty ja hopeajoukkueeksi turnauksessa tuli HC Habanero. Pronssi ratkottiin Silkkihanskojen ja Untouchaballs:n välillä, jossa Silkkihanskat vei voiton ja pronssimitalit.

Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille turnaukseen osallistuneille. Ensi vuonna kohdataan jälleen.

honesty_sm2014

Comments Off

Polttopallon SM-turnaus 2014

polttopallo_web

 

Polttopallon SM-turnaus on jälleen käsillä. Tässä tärkeimmät tiedot:

- Paikkana toimii tällä kertaa Ruoholahden Palloiluhalli. Osoite Kallosaarenkatu 3, Helsinki.
- Turnaus alkaa lauantaina 7.6. klo 11.00. Joukkueet paikalle klo 10.00.
- Osallistumismaksu 60€/joukkue. (Maksetaan tilille tai paikan päällä)
- Joukkueessa voi olla 6-8 pelaajaa. Erässä 6 pelaajaa kentällä. Joukkueet sekajoukkueita.
- Varusteet, sisäpelikengät pakolliset, muuten asuste vapaa. Mieluiten jopa hauska ja yhtenäinen koko joukkueella.
- Turnaus on avoin kaikille, siis myös etenkin niille, jotka eivät Polttopalloa aikaisemmin ole pelanneet!
- Ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen polttopallo@gmail.com tai tiedustelut sivulta lomakkeella.
- Ilmoittautuessa kerro joukkueesi nimi, joukkueen kapteeni ja yhteystiedot sekä muut joukkueen jäsenet.
- Palloiluhallilla on saunat lämpimänä ja kahvilasta saa munkkia ja sumppia.

Huom! Mikäli joukkueesi on vajaa (alle 6hlö) tai sinulla ei ole joukkuetta, ota yhteyttä niin vajaita joukkueita yhdistellään tai sinut liitetään johonkin joukkueen vahvuuteen.
Jos kysyttävää niin ota yhteyttä polttopallo@gmail.com

 

Comments Off

Virallisia polttopalloja saatavilla!

Nyt on ainutkertainen mahdollisuus tilata virallisia polttopalloja edulliseen hintaan. Näitä palloja ei saa mistään muualta!

Pallot ovat pehmeitä ja niistä on helppo pitää kiinni.

Pallot ovat kirkkaanpunaisia, ja niitä koristaa Polttopalloliiton logo. Tämän pallon kyllä huomaa kun se tulee kohti.

 

Pallon hinta:

24e/kpl(sis alv 24%)
6kpl setti hintaan 120e(sis alv 24%)
Hintaan lisätään toimituskulut.

Palloja voi tilata sähköpostilla osoitteesta polttopallo@gmail.com tai ottamalla yhteyttä lomakkeella

 

polttopallo_pieni

Comments Off

Polttopallon SM-2013 tulokset

Polttopallon SM-2013 turnaus on saatu onnistuneesti päätökseen. Mestariksi itsensä väisteli jo kolmatta kertaa peräkkäin Flint Michigan Tropics äärimmäisen jännittävässä finaalissa. Toiseksi tulleet Mehupojat antoivat kovan vastuksen vieden finaalin ratkaisevaan, viidenteen erään. Kolmanneksi turnauksessa tuli Untouchaballs. Suuret onnittelut koko kolmikolle ja valtavat kiitokset kaikille turnaukseen osallistuneille.

Comments Off

Polttopallon SM-turnaus 2013

Polttopalloareena herää jälleen horroksestaan kun vuotuinen SM-turnaus lähestyy. Viime vuoden joukkueet pyydetään mukaan ja uusia toivotaan syntyvän mahdollisimman paljon, jotta turnauksesta saadaan viime vuotta suurempi ja kauniimpi. Turnaustiedot alla ja mukaan toivotaan paljon uusia joukkueita, jotka haluavat tulla kokeilemaan polttopallon tuomaa jännitystä. Ikärajaa turnaukseen ei ole. Joukkueet ovat sekajoukkueita ja niissä on aikaisemmin ollut pelaajia ikähaarukassa 10-60+, joten kaikilla on mahdollisuus osallistua ja pitää hauskaa.

 

Aika:
Lauantai 8.6.2013
Ilmoittautuminen alkaa klo 9, turnaus pyritään aloittamaan klo 10. Turnaus päättyy viimeistään klo 18 riippuen joukkueiden määrästä ja otteluiden kestosta.

 

Paikka:
Metropolia Ammattikorkeakoulun liikuntasali
Vanha maantie 6
02650 Espoo

 

Ilmoittautuminen:

Viimeistään torstaina 6.6.2013
Joukkueeseen kuuluu 6-8 pelaajaa. Korkeintaan 6 pelaajaa kuitenkin voi olla kerrallaan pelissä. Erien välillä voi tehdä vaihtoja.
Ilmoittautuminen ja muut mahdolliset kysymykset sähköpostitse osoitteeseen polttopallo@gmail.com
Ilmoita mailissa seuraavat asiat:

 

-Joukkueen nimi
-Kapteenin nimi ja yhteystiedot (email&puh)
-Joukkuueen muut jäsenet.

 

Huom! Mikäli sinulla ei ole kokonaista joukkuetta, voit ilmoittautua silti ja ilman täysiä joukkueita olevista pelaajista koostetaan joukkueita turnauspäivän aamuna.

 

Varusteet:
Sisäpelikengät pakolliset, muilta osin urheiluvarusteet tai vaihtoehtoisesti joukkue voi pukeutua haluamaansa “asukokonaisuuteen” omaa mielikuvitustaan käyttäen.

 

Turnausmaksu 60e/joukkue
Turnausmaksun voi maksaa paikan päällä tai liiton tilille.

 

Huom! Turnaukseen osallistut omalla vastuulla. Suomen Polttopalloliitto ei vakuuta pelaajia.

 

Nyt siis kokoamaan joukkue ja ilmoittautumaan mukaan!


 

 

Comments Off

Vuoden 2012 SM-turnaus ohi – mestaruus Turkuun

Suuri SM-turnaus on ohitse ja mestaruuden vei Flint Michigan Tropics. ‘Iso-poika’ matkaa siis jo toistamiseen Turkuun. Kapteeni Henri Mannonen kertoo tason nouseen viime vuodesta, tosin joukkueitakin oli turnauksessa mukana 14 kappaletta. Polttopalloliitto kiittää kaikkia osallistuneita hienosta turnauksesta ja polttopallokentällä kohdataan viimeistään ensi vuoden SM-turnauksessa vieläkin suuremmalla määrällä joukkueita ja runsaslukuisemmalla heittäjäporukalla.

 

Flint Michigan Tropics

Comments Off

SUURI AVOIN SM-turnaus 2012 la 9.6.2012

Rohkeasti ilmoittautumaan SM-mestaruuskilpailuihin. Ilmoittautuminen tapahtuu maililla osoitteeseen polttopallo@gmail.com.

 

Kaikki polttopallosta kiinnostuneet, kerätkää 4-7 hengen joukkue ja tulkaa pitämään hauskaa ja pelaamaan elokuvastakin (Dodgeball) tuttua lajia.

 

Samanaikaisesti pelikentällä voi olla 6 pelaajaa/joukkue. Turnaukseen osallistuakseen joukkueellanne ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta polttopallosta ja säännöt käydään turnauksen alussa.

 

Turnausmaksu on 60e/joukkue ja erilaisia palkintoja on tarjolla yli 2000 euron edestä, joten kannattaa tulla mukaan! Turnauspaikka on Espoon Leppävaarassa Metropolia Ammattikorkeakoulun liikuntasalissa. Turnaus alkaa lauantaina 9.6. klo 11.00, joten viimeistään silloin paikalle.

 

Kilpailujärjestäjän puolesta ei ole vakuutusta, joten pidäthän huolen omasta vakuutusturvastasi mahdollisten loukkaantumisten tms. varalta.

 

 

 

Tagged , | Comments Off