Archives 2015

Polttopallon SM-2015 tulokset

Polttopallon SM-kisat olivat jälleen vauhdikasta menoa. Voiton vei kuvan Silkkihanskat ja mukaan tarttui ‘iso poika’ kiertopalkinnoksi. Team Babar tuli toiseksi ja Vetotie 103 Hämeenlinnasta kolmanneksi. Kiitos kaikille osallistuneille ja ensi vuonna nähdään uudelleen. Erilaisista polttopallotapahtumista tai kisajärjestelyistä kannattaa tiedustella osoitteesta info@polttopallo.fi.

SM2015_silkkihanskat

 

 

 

SM-kisat tulee jälleen!

SM-2015_web

Polttopallokisat tulee jälleen. Tänä vuonna ensikertalaisilla on mahdollisuus tutustua hupisarjan avulla polttopallon vauhdikkaaseen maailmaan. Kilpasarjassa puolestaan kovimmat heittäjät tavoittelevat SM-mestaruustitteliä.

Tapahtumapaikkana on tänä vuonna Metropolia Ammattikorkeakoulun yksikkö Espoon Leppävaarassa, osoitteessa Vanha maantie 6, 02650 Espoo.

Tapahtuma aika puolestaan kesäkuun alussa lauantaina 6.6. Turnaus alkaa viimeistään klo 10.00 joten klo 9.00 jälkeen on hyvä olla paikalla.

Polttopallon säännöt käydään läpi turnauksen alussa, joten et tarvitse muuta kuin hauskaa mieltä, ketteryyttä ja kaverit mukaan.

Joukkueeseen voi osallistua 6-8 henkeä ja turnauksen hinta on 70e. Ilmoittautumaan pääsee tästä

Koulun henkilökuntien polttopallokisat päättyneet

Historian ensimmäiset koulun henkilökuntien polttopallokisat on saatu päätökseen. Yhteensä 26 iloista ja innokasta joukkuetta kokoontui Hämeenlinnaan Seminaarin koululle ottamaan mittaa väistelyn ja heittämisen vauhdikkaassa maailmassa. Hienosti onnistunut turnaus ja kaikin puolin mahtava henki teki päivästä elämyksen. Ensi vuonna uudestaan, vai mitä?

Top3

 

 

 

Kouluhenkilökuntien polttopallokisat!

mainos_db_web

Nyt on aika laitta kaikki boltsit liikkeelle! Luvassa hervottoman hauska polttopallotapahtuma, josta vauhtia ei puutu. Historian ensimmäiset koulun henkilökuntien SM-kisat järjestetään Seminaarin koululla Hämeenlinnassa 18.4.2015. Tarkemmat tiedot tapahtumasta löytyy täältä. Jos on jo innokas opettajatiimi kasassa ja haluatte varmistaa, että mahdutte mukaa niin ilmoittautuminen tapahtuu lomakkeen kautta.

Ja jos et tiedä mitä ihmettä on polttopallo, niin tutustu vaikka sääntöihin ja peli-ideaan video-opasteen avulla.

Facebook tapahtuma puolestaa löytyy alku- ja jälkipeleineen… no sieltä Facebookista.